OTE TEOKSESTA: EINO GRÖN – ENEMMÄN KUIN TANGO, OSA 134.

10-vuotiskiertue vuonna 1968 oli raskas, mutta tulokset suosio oli edelleen hyvä, vaikka tangoboomi alkoikin jo hyytyä. Eino Grön lauloi ja orkesteri soitti paljon muutakin. Juhlakiertuetta varten koottiin erikseen upea orkesteri, jossa oli big band meininkiä. Kapellimestarina toimi Ossi Malinen, joka soitti myös saksofoneja ja klarinettia. Muut puhaltajat olivat Gusse Rössi saksofoneineen, Leo Kähkönen klarinetti ja alttosaksofoni, Juhani Aalto pasuuna ja Kaj Backlund trumpetti. Rummuissa oli Kalevi Hänninen, hammond- urkuja soitti Eskil Mansikka ja bassoa Pekka Stevander.

-Tällä nimekkäällä kokoonpanolla kelpasi mennä mihin tahansa, sanoo Eino Grön ylpeänä vieläkin. Järjestäjätkin olivat josus hämillään, kun maan paras orkesteri alkoi levitellä soittimiaan ja muita välineitään esiinymislavalle.

Orkesteri edusti ajan parasta tasoa ja todisti myös Eino Grönin voiman laulajana.

-Se oli komea ja värikäs kesä, kertoo Eikka itse. Järjestäjiltä alkoi siihen aikaan jo tulla moitteita, jos soittajat olivat juovuksissa, mutta niille vastattiin ”etkö tiedä, että tämä on juhlakiertue”.

Pitäessään orkesterille kiertueen aluksi puhuttelun, Eikka tuli sanoneeksi, että viinaa voi ottaa, kunhan työt hoidetaan. Vastaukseksi orkesterin keskeltä kuului narahdus, kun korkki kierrettiin auki. Gusse Rössi tulkitsi ohjetta omalla tavallaan.

Tällä isollakaan orkesterilla ei kuitenkaan järjestetty kuin yksi harjoitus. Kaikki olivat sen verran rutinoituneita soittajia, että sovitusten ja äänilajin anto riitti. Ohjelmistoa oli silti kolmisen sataa kappaletta, etupäässä Eino Grönin päässä. Hän asetti vaatimukset, jotka olivat korkealla tasolla.

Kerran tähän kiertueeseen kuuluva keikka päättyi Helsingin Lauttasaareen, kauppaneuvos Ralf Saloniuksen asunnolle aamuyöstä. Isäntäperheen herättäminen juhlimaan meneillään olevaa kiertuetta tapahtui siten, että Kaj Backlund työnsi trumpettinsa makuuhuoneen avoimeen tuuletusikkunaan ja puhalsi kesäisen aamuyön fanfaarin.

Eino Grön itse ei juonut 60-luvun alkuvuosina juuri ollenkaan, mutta tiivis keikkarytmi vaati oman veronsa. Viinan takia keikkoja ei kuitenkaan juuri väliin jätetty. Pahempi ongelma oli liian tiiviiksi vedetyt aikataulut, jotka pakottivat myös rajuun vauhtiin teillä. Väljemmät aikataulut eivät silti olisi hidastaneet vauhtia. Eikalla on synnynnäinen lahja, lähes latinojen tyyli olla myöhässä.

60-luvun puolen välin jälkeen eräänlaiseksi Eino Grönin tunnuslauluksi alkoi muodostua Reino Markkulan säveltämä Sä kuulut päivään jokaiseen. Yhä useammin sitä alettiin laulaa myös, kun nostettiin päivän ensimmäinen malja.

Em. teos: toim. Jarmo Virmavirta, kust. Tähtikustannus, 1998

iivanainen_gron

Kuvassa Eikka yhdessä laulaja Johanna Iivanaisen kanssa.

 

Mainokset